![]() | ![]() ![]() ![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kategoria: Awful crime - no punishment03.01.2009Pukki jo syntyessään... ja vähän vaakuna-asiaakinOikein miellyttävää ja fantastista uutta vuotta myös allekirjoittaneelta eli Tenho Liiteriltä! Kiirettä tosiaan viime vuonna piisasi, mutta yritetään nyt toden teolla - reippain ja toivorikkain mielin - kohentaa tätä alamaissa riutunutta blogi-aktiviteettia. Olavi heitti kirjoituksessaan (kts. tämä sivu, alempana) kuuman kysymyksen, kumpiko meistä esiintyy pukkina valokuvassa, jonka hän liitti äskeiseen kirjoitukseensa. En tiedä, saisiko tätä jo paljastaa, mutta kerron kumminkin, että kuvassa on eräs Etelä-Pohjanmaan kaikkien aikojen uutterimmista ja jaksavimmista pukeista kautta aikojen. Nimittäin Olavi Letku. Kyseisessä fotossa hän on poikkeuksellisesti kuvattuna parran ja muiden jouluvermeiden kera. Tämä "Etelä-Pohjanmaan Reetuksikin" joskus tituleerattu sirkosilmä on 52 ikävuodestaan huolimatta yhä teräksisessä kunnossa. Vatsa tosin ei enää ole takavuosien veroinen pyykkilauta, mutta iloista poikamaisuutta, taitoa ja tekniikkaa löytyy yhä. Kerrottakoon lyhyesti että joulunaika meni meikäläiseltä hyvin. Sain lahjaksi kaksi rasiaa Fazerin suklaasalmiakki-konvehteja, jotka ovat peevelin hyviä, sekä pari kirjaa ja 5-7 kerrastoa. Välipäivinä risteilin kotijoukkojen kanssa Tukholmaan. Tuskastuin alennusmyyntien väenpaljouteen ja paluumatkalla join Pystiksen kanssa m/s Mariellan baarissa korillisen 8-prosenttista belgialaista olutta. Tapasin Riihimäellä päätoimittajana vaikuttavan hra Pystiksen aivan sattumalta. Vanhan, hyvän ystävän seurassa aika kului rattoisasti, mutta aamu Katajanokan laiturissa oli kamala, totaalisen kamala... Kurikka-Jurva kuntaliitos on nyt toteutunut, ja se on syytä hyväksyä. oli siitä alunperin mitä mieltä tahansa. En voi silti olla suuresti paheksumatta Kurikan vanhan hienon vaakunan hylkäämistä enkä etenkään sitä, että tilalle on vaivihkaisen salakavalasti tuotu aivan luokaton tekele, jonkinlaista lohenpyörstö-hirsisalvosta alkeellisesti jäljittelevä siniharmaa pönttöily. En mitenkään halua loukata kyseisen vaakunan suunnittelijaa tai vähätellä hänen heraldiikan tajuaan, mutta on pakko todeta, että tuotos ei ole miltään osin onnistunut. Samaan hengenvetoon haluan korostaa, että taiteilija on kokonaan syytön siihen mielettömyyteen, että vaakuna yleensä päätettiin vaihtaa. Kurikan vanha hirvivaakuna oli yksi maan hienoimmista. Tästä uudesta en ilkeä sanoa enää sanaakaan. Totean vain, että jos nurkkasalvosta symboloidaan, niin symbolikuvan ymmärtämiseksi olisi melkoisesti apua siitä, se että kuvassa olisi niin sanottu perspektiivi (vrt. rautatie joka kapenee kadotessaan horisonttiin). Muutenkin idea on luovuudessaan ja taiteellisuudessaan suunnilleen lehmänpaskan tasoa. Yhtä hyvin voitaisiin panna kahden sinisen leegopalikan väliin yksi harmaa ja sanoa, että tässä on Kurikan uusi tunnus. Meikäläinen luultavasti on tässakin asiassa täysin väärässä. Kirjoittakaa asiasta mielipiteenne näiden nettisivujen keskustelupalstalle (Olavi Letku ystävällisesti avannee ko. asiasta keskustelun, ellei sitä ole jo avattu). Tai avatkoon se, kuka ensin ehtii. Poiketkaa poijat ja flikat alennusmyynneissä. Uusi vuosi, uudet kuteet! Teirän Tenho Liiteri 25.04.2007Pohjanmaan Radio, piereskelyn airut?Pohjanmaan Radiossa on tämän päivän teemana piereskely. Kuinkas muuten, johdetaanhan kanavaa Vaasasta. Radion nettisivuilla on aiheeseen liittyen oikein kuuntelijakyselykin. Tärkein kysymys on, "naurattaako pieru". Vastausvaihtoehdot ovat kyllä ja ei.
Kysymyksenasettelu on, anteeksi vain, perseestä. Itse piereskelijää flatuksen laulattaminen saattaa naurattaa kovastikin, mutta ei taatusti ketään muuta. Ei silloin, kun puhutaan normaalijärjellä ja -mentaalihygienialla varustetuista ihmisistä. Mutta mitä pitäisi päätellä siitä, että suurin osa Pohjanmaan Radion kuuntelijoista on sitä mieltä, että pieru naurattaa? Ainakin sen voi päätellä, ettei kansanhuumorin kivijalka ole Pohjanmaalla vuosisatain kuluessa murentunut. Kun Ismo Alanko laulaa, että Suomi putos puusta, taitaa kyse olla pelkästä toiveajattelusta. Pohjanmaan Radion keskustelupalstalla saa vastata muun muassa kysymykseen "kenen kanssa piereskelet". Tämä on mielenkiintoista. Lieneekö tosiaan niin, että lakeuksilla ihmiset soittelevat toisilleen tyyliin, "terve, lähdetäänkö illalla piereskelemään"? Tai kertooko nuori neito kaverilleen bänksien jälkeeen, että "mä en enää piereskele Maken kanssa"? No, joku kauhajokinen - tietysti - kirjoittaakin Pohjanmaan Radion keskustelupalstalla, että "juuri ne, kenen kanssa piereskelen, ovat parhaita ystäviäni". Kauhajokinen versio verivalasta onkin tiettävästi se, että laitetaan ahterit vastakkain ja laulatetaan hanuria. Tenho Liiteri ei missään tapauksessa halua esiintyä moralistina ja jeesustelijana, mutta pakko todeta, että sain pieruhuumorista yliannoksen jo keväällä 1979, jolloin olin pari viikkoa töissä Ojaniemen sahalla Kurikassa. Sahatyömiehillä tuntui olevan erityinen tarve piereskellä ruokalassa ja nimenomaan ruokailun aikana. Mutta te siellä Pohjanmaan Radiossa, jatkakaa samalla linjalla! Antakaa kansan äänen tulla kuuluville. Kun tekniikka aikaa myöten kehittyy, niin ehkä mukaan saadaan myös haju. Kunnioittavasti Tenho Liiteri, erikoistoimittaja 09.03.2007Jaa, mitä palijo?Herää kysymys, ettei sunkaan Olavi vain ns. vittuule allekirjoottanehen piirtäjänlahajoolle. Puhuu Hesarista ja kaikesta tuollaasesta muka kovinkin arvostavahan sävyhyn. Täs haisoo nyt kyllä pikkuusen palanehen käry (niinkun melekeen aina, kun Olavi kehuu). No, kiitos kumminkin kovasti. Mutta ei täs vielä kaikki. Haastan täten Olavin laittamahan yhyren itte tekemänsä piirooksen tämän blogin sivuulle. Kattotahan paranooko laatu, vai pahenooko entisestänsä. Aihe on vapaa! Piirrä vaikka joku ruutu samaasehen kuvakäsikirijootuksehen. Siis jos mitenkään tohorit. Jännittynysenä orotellen Tenho Liiteri 08.03.2007Piirros tulon päällä, ellei Olavi sensuroiOtin tässä illan ratoksi "termoksesta vähän kaffia" ja piirsin elokuvakäsikirjoitusta varten jo oikein kuvankin siitä, kun Matti Haapoja hupailee Matilda Wreden kanssa. Olin laittamassa sitä sivulle, mutta skanneri, peeveli, ei suostunut yhteistyöhön. Ei vaikka ko. piirros ei varsinaisesti ole edes K18-materiaalia. Laitankin piirroksen heti maanantaina kirjekuoressa Olavi Letkulle. Saa Ollee sitten hoidella sen sivulle, jos tohtii. Tuli nimittäin Haapojasta koko lailla Olavin näköinen - ja oloinen. Teukka JA PIIRROS TULI JA KUVA MUUTTUI LIHAKSI!!!
Täytyypä nyt hieman ihailla Tenhon monipuolisia taiteilijan lahjoja. Suorastaan tässä pelko hiipii persuksiin. Olenko menettämässä radiokollegani kuvataiteen alttarille. Seuraako oppinut kollegani Juba Tuomolan jalanjälkiä? Koska Tenhon sarjakuvaklipit syrjäyttävät Hesarin sivuilta Viivin ja Wagnerin. Vai tuleeko Tenho, Teukka, Termospullo Liiteristä kosmopoliitti sensuellien piirrosten tekijä? Näinhän kävi Tom of Finlandille. Tender of Ostrobotnia! Fatisuuna hämmästyksestä 22.02.2007HenkipattoOppineen kollegani, erikoistoimittaja Tenho Liiterin luova hulluus puhkeaa aina keväthangilla kukkaansa ja hyvä niin. Lukemattomat ovat ne runot ja proosan pätkät, mitä Tenho on hankikannon aikaan rustannut. Tenhon äidin, Ritvan arkistoista on löytynyt hyvin varhainenkin runo keväältä 1964 ja se kuuluu näin: Intuntaa Mitä Matti Haapojaa koskevan elokuvan käsikirjoitusluonnokseen tulee, on yritelmä varsin kehityskelpoinen. Sikäli kun allekirjoittanut ryhtyy murhimies Haapojaa näyttelemään, täytyy luonnollisesti suorittaa hieman vertailevaa ulkonäöllistä tutkimusta. Haapojasta otettu valokuva on yli 100 vuotta vanha ja itse olen kuvassa varsin jälkikrapuliaanisessa mielentilassa. Mutta hyvät lukijat, verratkaa itse:
Onko Tenho Liiteristä sitten Tarantinon veroiseksi ohjaajaksi, sen näyttää vasta aika. Yhdennäköisyys on kyllä hätkähdyttävä.
Täytyypä vakavasti syventyä Tenhon käsikirjoituksen nyansseihin. Kyllähän tosiasia on, että suomessa on lopultakin ryhdyttävä tekemään vakavasti otettavia väkivaltaelokuvia. Yksi toivomus minulla kuitenkin on. Haluan ehdottomasti vastanäyttelijäksi alastonkuvien takia Miss Suomi-kisoista hyllytetyn Saija Ketolan. Viittaan tässä nimenomaan Tenhon käsikirjoituksen kohtaukseen XIII. Toinen juttu on sitten suostuuko kohumissa elokuvaan, toivottavasti ohjaaja Tenho "Quentin" Liiterin charmi riittää suostutteluun.
Lopuksi vielä muutama Matti Haapojan elämää käsittelevä linkki: |
Letkun ja Liiterin jurputuksiaMaustettuna Maisterin ja Hossin lätinöillä.
| Next >
KategoriatArkistot
Haku | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||