Historian siipien havinaa. Paikalla itsekin kutsuttuna olleena laitan lyhyen raportin jälkipolville hämmästeltäväksi.

Vuosi 1985. Kurikan miesmannekiinit ry. täytti 15v. ja juhlapaikkana oli perinteisin menoin Kurikan markkinat elokuussa. Osastolla myytiin, kuten kaikkina 15 vuotena aikaisemminkin puuhevosen persesilmiä, nenäkarvaleikkureita ja munatestereitä. Kuulutus oli paitsi suomeksi, myös ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi.

Vuosi oli muutenkin valtakunnallemme kohtalokas, koska poliohysteria vallitsi. Tämän johdosta miesmannekiinien osastolla oli 20 litran purkki, joka oli täynnä sokerinpaloja. Yleisön pitikin sitten arvata, kuinka moni poliosokerin syöneistä oli sylkenyt sokerinpalan suustaan, nämä palat olivat purkissa.

Vuosijuhlaan oli kutsuttuna ja myöskin saapuvilla Läänintaiteilija Pertti Virtanen. Taitelija Virtanen saapui hyvissä ajoin paikalle, mikä mannekiinien toimesta ilolla ylösmerkittiin. Läänintaiteilijan raideriin kuului lonkeroa, mitä taiteilija Virtanen ja allekirjoittanut (ihan vaan seuran vuoksi) nauttivat vähintäänkin kohtuullisia määriä. Muut miesmannekiinit joivat viinaa ja olutta. Pahaksi onnekseen Läänintaiteilija oli saanut korvatulehduksen, minkä oireiden hän arveli lonkerolla helpottuvan. Lääkintäalikersanttina (evp.) olin järkyttävän samaa mieltä, enkä tietenkään voinut jättää potilasta yksin.

Aamupäivällä ohjelmassa oli Miesmannekiinien lipunnaulaustilaisuus. Lippu on punaisella pohjalla ja siinä on keltaisella kirkkoveneen kuva, värit jäljittelivät hyvinkin edesmenneen Neuvostoliiton lipun värejä. Kutsuvieraina lippua naulaamassa oli Läänintaiteilijan lisäksi Kurikan silloinen kaupunginjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaikkien pankkien johtajat, lukuun ottamatta KOP:n johtajaa, joka ei ollut uusinut meikäläisen vekseliä. Molemmat silloiset kurikkalaiset kansanedustajat (kepu&kok) ja meikäläinen. Lippua naulaamaan oli kutsuttu myös silloinen kurikkalaissyntyinen Suomen Japanin suurlähettiläs Pauli Opas, mutta hän ei löytänyt paikalle, koska Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Tämän jälkeen vuorossa oli Läänintaiteilija Pertti Virtasen lauluesitys, taiteilija säesti itseään akustisella kitaralla. Äänentoisto oli miesmannekiinien hankkima ja noin 10 kertaa järeämpi kuin markkinoiden virallinen äänentoisto. Yleisöä oli runsaasta ja kovaäänisestä kuulutuksesta johtuen sitä oli paikalla runsaslukuisesti, mutta se jätti lähes 10 metrin turvallisuusvälin niin taiteilijaan kuin varsinkin pahuudenpesänä pidettyyn miesmannekiinien asuntoautoon. Aloituskappale ”Uhuvo” vai kuinka se virallisesti meneekään, sai paikallisen agraariväestön niin paljon lämpeämään, että turvallisuusväli pikkuhiljaa väheni jopa 3 metriin.

Kappale ”Jumala ja Saatana” sai taas körttikansan etäämmälle, ainakin 7 metrin päähän. Jään rikkoi kuitenkin paikallinen pulisanteri, olisikohan ollut Aavistus tahi Kääntöpuoli, joka järjestelmällisin ja määrätietoisin ottein lähestyi Läänintaiteilijaa muovikasseineen ja kun taiteilija vain jatkoi lauluaan sekä kitaransa rämpyttämistä, otti mikrofooniin standistä ja kuulutti, notta ”saiskos piitleksen lonkerosta ottaa ryypyn”. Läänintaiteilija antoi luvan ja esitys jatkui.

Kaiken kaikkiaan hyvien ihmisten juhlat saatiin lopulta päätökseen kaiken temuamisen jälkeen
ja antibioottikuuri Kurikan terveyskeskuksen päällikkölääkärin määräämänä lopetti Läänintaiteilijan korvakivut.